UUSIKATU 23
OULU, SUOMI

22.9. Kuningasidea

LIPUT TÄSTÄ
*************
Ovet auki 21.00
Showtime 23.15
Ovet kiinni 05.00
*************

Liput ennakkoon alk. 13,00e (+2e epm.)
Liput ovelta 15,00e (+2e epm.)


Kuningasidea is a band of brothers – straight outta Käpylä neighborhoods!

Helsingissä perustettu 12-henkinen Kuningasidea on reggaen ja rapin syövereistä inspiraationsa löytänyt veljistö. Vuonna 2009 perustettu bändi on kuitenkin työntänyt kahdeksanvuotisen matkansa aikana genrerajat sulatusuuniin, muovaten yhteissoitollaan itselleen tunnusomaisen tyylin.

Vuonna 2012 julkaistu debyyttialbumi ”On uusi aika” pitää sisällään muun muassa sinkun ”Enemmän duoo ku sooloo”, joka nousi yhdeksi Suomen isoimmista hiteistä ja soi edelleen radioaalloilla. Tämä noteerattiin Vuoden Tulokas -tittelillä vuoden 2012 Funky Awardseissa sekä saman kategorian ehdokkuudella Emma-gaalassa.

Yhtyeen toinen albumi ”Nimi on enne” julkaistiin syyskuussa 2014. Levyltä löytyvät esimerkiksi kappaleet “Pohjolan tuulet”, joka oli yksi vuoden 2014 soitetuimmista radiohiteistä Suomessa, sekä menestyssingle ”Seis maailma”.

Kuningasidea viimeistelee nyt kolmatta studioalbumiaan, jolta on julkaistu jo neljä singleä. Niistä ensimmäinen ”Sä saat mut” ylitti platinarajan, kun taas sitä seurannut ”Balanssis” viitoitti Kunkut ensmmäistä kertaa elokuvamusiikin maailmaan. Sittemmin on tipahtanut kappaleet ”Tule ja sytytä” sekä ”Ootsä olemassa”.

Isoja popmelodioita, rytmimusiikin riemua, sekä täysin uudenlaista Kuningasidea-musiikkia on tulossa lisää tähän maailmaan. Stay tuned!

Kategoria:

Parantaaksemme käyttäjäkokemusta ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseksi käytämme evästeitä. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön.